Itäväylältä Viikkiin sekä Viikintieltä Itäväylälle johtavien ramppisiltojen peruskorjauksen loppuun saattaminen on käynnistynyt. Keskustan suunnasta Viikintielle johtava ramppisilta on suljettu kokonaan, ja liikenne ohjattu kiertoreitille. Viikintieltä Itäväylälle johtava silta pidetään auki, mutta korjaustyöllä on vaikutuksia liikenteeseen esimerkiksi ruuhkien muodossa.
Keskustan suunnasta Itäväylältä Viikintielle johtava silta on suljettu arvioilta noin kahdeksan viikkoa. Liikenne ohjataan kiertotielle, joka kulkee Viilarintien kautta. Työmaa ei vaikuta jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden liikkumiseen.
Urakoitsija on Tehan Oy. Työn arvioidaan valmistuvan elokuussa.
Viikin ramppisilloilla on myös toinen korjausurakka, josta voit lukea lisää tästä. (Huom. siirryt pois tältä sivustolta.)