Viikin ramppisiltojen korjaustyöt jatkuvat toukokuussa

Itäväylältä Viikkiin sekä Viikintieltä Itäväylälle johtavat ramppisillat ovat olleet peruskorjauksessa viime keväästä alkaen. Ramppisillat ovat olleet liikenteelle auki loppuvuodesta alkaen, kun osa viimeistelytöistä on odottanut kesäisempiä säitä. Peruskorjaustyöt jatkuvat toukokuun alussa, heti kun säät sallivat.

Peruskorjauksen loppuun saattaminen vaikuttaa liikenteeseen. Keskustan suunnasta Itäväylältä Viikintielle johtava silta suljetaan arvioilta noin viideksi viikoksi. Sen sijaan idästä päin ajattaessa Viikkiin johtava silta pyritään korjaamaan niin, ettei se ole täysin liikenteeltä suljettuna. Korjaustyö saattaa kuitenkin aiheuttaa ruuhkia myös tämän sillan osalta, sillä esimerkiksi osa kaistoista voi olla aika ajoin poissa käytöstä. Kiertotiestä sekä liikennevaikutuksista tiedotetaan tällä sivustolla, kun korjaustöiden aikataulu tarkentuu.

Toukokuussa käynnistyvän työn yhteydessä muun muassa vaihdetaan Itäväylältä Viikkiin menevältä ramppisillalta laakerit, tehdään massaliikuntasaumat sekä pinnoitetaan uudelleen betonipinnat. Viikintieltä Itäväylälle kulkevalla sillalla tehdään pinnoitustyöt. Viikin ramppisilloilla käynnistyy toukokuun alussa myös toinen korjausurakka, josta voit lukea lisää tästä.

Peruskorjauksessa on uusittu metroradan ylittävien siltojen asfaltoinnit ja vesieristeet sekä kansien vaurioituneet betonipinnat, siltojen reunapalkit ja kaiteet.